115 PUUTARHA PYÖRÄTUOLIN KÄYTTÄJÄLLE
Viime syksynä pyhästi päätin, että tänä keväänä en järjestä puutarhatyöleiriä.
Sitten näin vaaleanpunaisen purppurakoristeomenapuu Makamikin pärjäävän täällä V-vyöhykkeellä asti.
Sen ympärille alkoi kiertyä punaisten kukkien ryhmä ripauksella sinistä ja homma karkasi lapasesta.
Puolustelen toki itseäni sillä, että koska liikun lähes koko vuoden 300 neliön alueella, siihen alaan kannattaa panostaa.
Ja niinpä menimme miehen kanssa taas tandemivanhaanhalpaamme: minä pyysin ja hän suostui. Kumpikin loppuun saakka harkitsematta.
Rätnäsin muutaman kuukauden. Syntyi mm. heureka-ajatus siitä, miten istutusalueen läpi rakennetaan pyörätuolipolku niin, että pääsen jokaisen haluamani kasvin äärelle ja istutusalustan kaivava kaivinkone pystyy jättämään polun ehjäksi keskelle kaksiosaista alustaa. Polku toimii, mutta toki kaivinkoneen ja traktorin jäljiltä muu nurmikko on nyt kuin perunapelto pärrätä sähkärillä. Se on hinta uudesta ruusutarhasta.
Kevätkuukaudet hurahtivat huomioidessa niin paljon asioita mm. istumakorkeudelta pyörätuolista sitä katselevan näkökulmasta: kasvien korkeudet, mihin suuntaan näkymät ikkunoista saa peittyä ja mihin ei, mihin kertyy arkojen kasvien vaatima runsas, myöhään sulava lumipeite ja mistä lumi häipyy varhain vähälumisina talvina, yks kasvi tarvii hapanta, yks kosteaa, yks kuivaa, yks menehtyy talvimärkyyteen, yks kasteluletkun juurelleen ja millä kohtaa maaperän vedenläpäisevyys on parhain ja missä taas ei, ettei tarvitse jatkuvasti kastella. Ja niin suunnitelma on heittänyt häränpyllyä moneen otteeseen ja kaikki mennyt uusiksi.
Taimet ja tarpeiston hankin tarjouspyynnöllä kaikki kerralla.
Luovuus on samaa kuin elää kahdesti, Camus tiivisti yhden mottoni. Vaikea-asteisen ME:n tuoma rauha on vapauttanut minussa hurjan luomisvoiman. Toki toinen viisas on sanonut, että joutilaat aivot ovat pirun työpaja. Kysyin mieheltä, onko missään romujen joukossa suuria ruukuksi sopivia. Niitähän löytyi. Betonimylly, jonka rujon kauneuden näin jo ennen kesäkukkien istutusta.
Vielä järeämpi ruukku tuli hiehojen juottoastiasta.
Juottoastiaruukku sijoitettiin terassille sisältä laskeutuvan pyörätuolirampin edustalle niin, että näen sen ensimmäisenä ja viimeisenä ulkoillessani, ja toisaalta niin, että pyörätuolireitit sekä polulle että taloa kiertävälle laatoitukselle pysyvät auki. Astian kevätkosteuden aiheuttama tumma väri tasaantui kuivuessa kauttaaltaan harmaaksi. Kysyin Facebook-kavereitteni parviälyltä, maalatako vai ei. Muutama maalaisi mustaksi, jolloin näyttäisi padalta - hyvä näkökulma, mutta pihassa ei ole mitään muuta mustaa, tummanruskeaa toki olisi. Mintunvihreäehdotus osui ja upposi kaipuuseeni saada ko. väri pihaan johonkin kohtaan ja väri menisi hyvin kesän eri vihreisiin ja toinen ehdotus taas oli keltainen rakennusten mukaan. Suuri enemmistö oli kuitenkin sillä kannalla, että jätän ennalleen mm. koska menee hienosti kiveykseen, sammaloituu tyylikkäästi, rustiikkisuus kärsii ja tulee helposti tekemällä tehdyn näköinen. Jättää ennalleen oli myös oma lähtöajatukseni ja sellaiseksi jää toistaiseksi, mutta vaihtoehdot musta ja mintunvihreä kyllä avautuivat minulle tässä. Olen jo ala-asteella ihastunut ideariiheen ja jälleen se avarsi näkemystäni.
Juottoastiaan mahtuu erilaisia kesäkukkia nyt kokeiltavaksi, mikä menestyy ja mistä pidän.
No tietenkin pidän kaikesta punaisesta ja sinisestä.
Suunnittelematta pihastamme tuli tänä keväänä myös perinnepiha eli mummun muuripata, maitotonkka ja pappojen käsikäyttöinen piensiemenkylvölaite ja vetokarttu ovat saaneet uuden tarkoituksen.
Mummun muuripadassa köynnöstävät omat keijunmekkotaimet naisfiguurijänisverkkoa pitkin kohti hevosen valjaisiin aikoinaan kiinnitettyä vetokarttua.
Mutta mikäs sieltä takaa pilkistää? Metallisänky, joka oli mennä kiertoon, mutta saikin uuden tarkoituksen. Miksi istuttaa yrtit maahan, josta niitä sähkäristä kurottelisin ja PEMia hankkisin, kun voin napsia pakastimeen yrttejä istumakorkeudelta?
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista