115 PUUTARHA PYÖRÄTUOLIN KÄYTTÄJÄLLE

Viime syksynä pyhästi päätin, että tänä keväänä en järjestä puutarhatyöleiriä. 

Sitten näin vaaleanpunaisen purppurakoristeomenapuu Makamikin pärjäävän täällä V-vyöhykkeellä asti. 

Sen ympärille alkoi kiertyä punaisten kukkien ryhmä ripauksella sinistä ja homma karkasi lapasesta. 

Puolustelen toki itseäni sillä, että koska liikun lähes koko vuoden 300 neliön alueella, siihen alaan kannattaa panostaa. 

Ja niinpä menimme miehen kanssa taas tandemivanhaanhalpaamme: minä pyysin ja hän suostui. Kumpikin loppuun saakka harkitsematta.  

Rätnäsin muutaman kuukauden. Syntyi mm. heureka-ajatus siitä, miten istutusalueen läpi rakennetaan pyörätuolipolku niin, että pääsen jokaisen haluamani kasvin äärelle ja istutusalustan kaivava kaivinkone pystyy jättämään polun ehjäksi keskelle kaksiosaista alustaa. Polku toimii, mutta toki kaivinkoneen ja traktorin jäljiltä muu nurmikko on nyt kuin perunapelto pärrätä sähkärillä. Se on hinta uudesta ruusutarhasta.   

Kevätkuukaudet hurahtivat huomioidessa niin paljon asioita mm. istumakorkeudelta pyörätuolista sitä katselevan näkökulmasta: kasvien korkeudet, mihin suuntaan näkymät ikkunoista saa peittyä ja mihin ei, mihin kertyy arkojen kasvien vaatima runsas, myöhään sulava lumipeite ja mistä lumi häipyy varhain vähälumisina talvina, yks kasvi tarvii hapanta, yks kosteaa, yks kuivaa, yks menehtyy talvimärkyyteen, yks kasteluletkun juurelleen ja millä kohtaa maaperän vedenläpäisevyys on parhain ja missä taas ei, ettei tarvitse jatkuvasti kastella. Ja niin suunnitelma on heittänyt häränpyllyä moneen otteeseen ja kaikki mennyt uusiksi.

Taimet ja tarpeiston hankin tarjouspyynnöllä kaikki kerralla. 

Luovuus on samaa kuin elää kahdesti, Camus tiivisti yhden mottoni. Vaikea-asteisen ME:n tuoma rauha on vapauttanut minussa hurjan luomisvoiman. Toki toinen viisas on sanonut, että joutilaat aivot ovat pirun työpaja. Kysyin mieheltä, onko missään romujen joukossa suuria ruukuksi sopivia. Niitähän löytyi. Betonimylly, jonka rujon kauneuden näin jo ennen kesäkukkien istutusta.  

Kevät 2024 oli ainakin oman historian lämpimin ja niinpä henkilökohtaisen avustajan kanssa uskalsimme jo paljon ennen 10.6 istuttaa kesäkukat. Kaikkea ei tarvitse istuttaa ruukkuun maan kamaralle tai amppeliin, vaan esim. betonimyllyssä miljoonakello, riippalobelia ja elämänlanka ovat pyörätuolissa pääni korkeudella ja käteni tavoitettavissa. 

Vielä järeämpi ruukku tuli hiehojen juottoastiasta. 

Juottoastiaruukku sijoitettiin terassille sisältä laskeutuvan pyörätuolirampin edustalle niin, että näen sen ensimmäisenä ja viimeisenä ulkoillessani, ja toisaalta niin, että pyörätuolireitit sekä polulle että taloa kiertävälle laatoitukselle pysyvät auki. Astian kevätkosteuden aiheuttama tumma väri tasaantui kuivuessa kauttaaltaan harmaaksi. Kysyin Facebook-kavereitteni parviälyltä, maalatako vai ei. Muutama maalaisi mustaksi, jolloin näyttäisi padalta - hyvä näkökulma, mutta pihassa ei ole mitään muuta mustaa, tummanruskeaa toki olisi. Mintunvihreäehdotus osui ja upposi kaipuuseeni saada ko. väri pihaan johonkin kohtaan ja väri menisi hyvin kesän eri vihreisiin ja toinen ehdotus taas oli keltainen rakennusten mukaan. Suuri enemmistö oli kuitenkin sillä kannalla, että jätän ennalleen mm. koska menee hienosti kiveykseen, sammaloituu tyylikkäästi, rustiikkisuus kärsii ja tulee helposti tekemällä tehdyn näköinen. Jättää ennalleen oli myös oma lähtöajatukseni ja sellaiseksi jää toistaiseksi, mutta vaihtoehdot musta ja mintunvihreä kyllä avautuivat minulle tässä. Olen jo ala-asteella ihastunut ideariiheen ja jälleen se avarsi näkemystäni. 

Juottoastiaan mahtuu erilaisia kesäkukkia nyt kokeiltavaksi, mikä menestyy ja mistä pidän. 

No tietenkin pidän kaikesta punaisesta ja sinisestä. 

Suunnittelematta pihastamme tuli tänä keväänä myös perinnepiha eli mummun muuripata, maitotonkka ja pappojen käsikäyttöinen piensiemenkylvölaite ja vetokarttu ovat saaneet uuden tarkoituksen. 

Mummun muuripadassa köynnöstävät omat keijunmekkotaimet naisfiguurijänisverkkoa pitkin kohti hevosen valjaisiin aikoinaan kiinnitettyä vetokarttua.

Papan piensiemenkylvölaitteen läpi kylvettiin ruiskaunokkia puskemaan. 

Mutta mikäs sieltä takaa pilkistää? Metallisänky, joka oli mennä kiertoon, mutta saikin uuden tarkoituksen. Miksi istuttaa yrtit maahan, josta niitä sähkäristä kurottelisin ja PEMia hankkisin, kun voin napsia pakastimeen yrttejä istumakorkeudelta?

Yrttipedissä kasvaa basilikaa, persiljaa, oreganoa, timjamia, rosmariinia ja tilliä ja samettikukat hätyyttävät tuholaiset tiehensä. 

Mutta mikä siinä nojaa yrttipetiin?

Pyöräromu sidottiin sänkyyn, sprayataan syksyllä kauttaaltaan pinkiksi ja pyöräkoreihin kestokasseihin istutettiin keijunmekkoa, krassia ja sarjasaippoa. 

  

Mittavaa köynnöstukeakaan ei tarvinnut hakea kaupasta vaan kuivatustelineen toinen pääty ruudutettiin  rautalangalla, joka kylläkin on kuvassa näkymätön, ja sen alle istutettiin kaupan kärhöt ja omat kelloköynnökset, elämänlangat ja keijunmekot. Saapa nähdä, näenkö sängystäni syksyllä enää sen läpi yrttipedille. 

Vanha maalipönttö sprayattiin kelloköynnöksen kodiksi. 

Olen enemmän koriste- kuin hyötypuutarhuri, mutta elämäni ekat tomaatit laitettiin helposti valmiiseen kasvatussäkkiin. Sitäkin on korotettu pyörätuolia kohti. Vihreät pallerot lehden alla jo kasvavat. 

 

Jostain syystä rakastan ruusuja. Ehkä se syttyi jo lapsuudenkotini juhannus- ja kurtturuususta. Aiempi 11 ruusun ruusutarha laajeni 30 ruusun ruusutarhaksi. Ensimmäiset 11 olivat joka pihan pensasruusuja: suvi, juhannus, valamo, mustiala, keiju, onni, hansa, mökin, teresa, köynnösruusu John Davis, villi, tuntematon, poistettu kurtturuusu ... Tämän kevään istutuksessa on minulle aivan uusia: Pohjolan kuningatar, Blanda Herttoniemi, Tove Jansson, Red Nelly, Jens Munk, Wasagaming, Moje Hammarberg, Scarlet Pavement, Pink Pavement, Sävel, Ilo, Morden Blush, Morden Centennial, Prairie Joy, Morden Sunrise, Viljaminkeltaruusu William's Double Yellow, köynnösruusu William Baffin ... 

Alla Red Nelly, jonka sävyjä olen odottanut kaikkein eniten. 

Rasitusikkunaani mahtuu nyt noin 2 sähkäripuutarha-ajelua päivässä. Samalla kuvaan taiteellisia tunnelmapläjäyksiä talven varalle. 

Tämä näppäys lienee kaunein puutarhakuvani koskaan: suviruusu, kaunokuusama ja omenapuun oksa, taustalla romanttinen köynnöskaari. Kesä on 3 viikkoa edellä monen toukokuun lämpimän viikon vuoksi, joten suviruusu kukkii jo kesäkuun alkupäivinä. 

Todeksi on eletty, että turhuutta on kaikki muu paitsi puutarhanlaitto. Muistan, miten kylmässä räntäsateessa joskus kauan sitten kaivettiin yhtä istutusalustaa kavioliittotunnelmissa. Vaikea-asteinen ME-potilas voisi sanoa miehelleen, kun elämä ei ole enää - ainakaan jos lie koskaan ollutkaan - ruusuilla tanssimista: I beg you pardon, I never promised you a rose garden. Kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä.

Nyt terveenä puutarhassa rehkiminen antaa takaisin. Ja tämän kesän uurastus oli siihen pieni lisä. Nyt kun elämäntehtäväni ovat vähissä, ehkä se on nyt tämä, mistä onneksi mieskin on samaa mieltä: saamme elää paratiisissa.

Ja kun nyt istumme ulkosohvassani ja katselemme, olemme taas ankeiden työleiriviikkojen jälkeen puheväleissäkin.

Ja ensi keväänä meillä ei istuteta uutta, vaan istutaan vaan ja nautitaan. Niin kuin tänä keväänäkin piti tehdä.