117 ME ja mummous

Elämä tapahtuu ja jatkuu ympärilläni, vaikka itse olen siitä tavallaan pudonnut pois. Vuosi sitten en voinut aavistaa, että tämä vuosi kuluisi lapsenlapsen odotuksen ja mummuksi tulemisen merkeissä. Se mullisti mun maailmain ja tietenkin siihenkin ME tuo oman leimansa. 

Olisin päässyt mukaan syntymään, mutta apua itsekin tarvitsevana se ei ollut lopulta mahdollista. Onneksi ääniviestien, videopuheluiden ja videoiden ansiosta olin kuin lähes paikalla. 

Millaisen isovanhemmuuteen vaikea-asteinen ME-potilas pystyy?

Koen, että olen voinut olla hyvin läsnä tässä alussa. Ihmissuhteissaan ME-potilas voi olla hektistä töissäkäyvää läsnäolevampi. Kainalooni on vauvan voinut tuoda päiväunille. Olen kerännyt laulunsanoja sekä keho-, uni- ja ruokaloruja. Pystyn olemaan kieli-, kirjallisuus- ja kulttuurivastaava. Valitettavasti kulttuuriesityksiin en taida voida lähteä mukaan ja hevibiisit ovat yleensä liian vaikeita laulaa. Mutta jospa geeni 666 periytyy tähänkin skupolveen.  

Pari kertaa olen jonkin hetken hoitanut vauvaa yksinkin. Sylissä sopivassa pulloruokinta-asennossa pitäminen vaatii kuitenkin niin paljon lihaksilta, etten siihen juuri pysty. Kuulosuojaimiin tartun myös herkästi ääniyliherkkyyden takia.  

Kun vauva alkaa enemmän liikkua lattialla, voin liittyä seuraan patjalle makoilemaan. Sähköpyörätuolin kyytiin en uskalla ihan pientä ottaa, mutta jäntevöitymisen myötä uskon, että kesällä huristamme puutarhassa sylikkäin. Henkilökohtainen avustaja saa avustaa myös mummouteni toteutumisessa. 

Muutenkin toivon vielä elämää vuosikymmeniä, mutta nyt siihen on yksi syy lisää.