45 Luennoimaan ME-sairaudesta OMG!

Kun ME 5 vuotta sitten päätti työurani, luulin, että se oli jäähyväiset myös terveydenhuollon kouluttamiselle. Mutta vaikka en voi juuri liikkua, vaikka minulla on hankala lähimuistivaikeus, vaikka voin puhua kerrallaan vain joitain minuutteja, olen päässyt kouluttamaan terveydenhuoltoa! Tuli kyllä täytenä yllätyksenä. Olen aktiivisesti ottanut yhteyttä ja infonnut ME:sta keksimilleni eri tahoille. Ensimmäiseksi yhdistys pyysi minua lehtihaastattelun antamaan. Piti nukkua yhden yön yli ja - vastata kyllä. Se oli hyvä kokemus. Toimittaja teki loistavaa yhteistyötä perehtymällä ME:iin hyvin ennen haastattelua. Seuraavaksi minua pyydettiin alustamaan vammaistilaisuutta, mutta silloin ajatus tuntui mahdottomalta enkä osannut ajatella, miten se onnistuisi. Sitten minulta pyydettiin artikkeli ME:sta ammattilehteen. Se oli omaa tuttua genreä, johon siihen tietysti lähdin. Aikaa oli hinkata sitä puoli vuotta ja palautteena kuulin, että ME-asian...