113 FEENIKSLINNUT

Kun tulee niin hurja elämänmuutos, että työssäkäyvältä ihmiseltä lähtee nopeastikin jalat lähes tai täysin alta, moni MEistä samoihin aikoihin sairastuneista ajatteli, että nyt meni kaikki.  

Kun vuodet vierivät, huomasin kuitenkin, että moni pystyi löytämään tavan tehdä jotain itselleen tärkeää.

Pena liikkui työssään ympäri Keski-Suomea. Nyt työnantaja järjesti hänelle työn, jonka ääreen hän nousee sängystään läppärille.

Pinja oli vuosikaudet joutunut jäämään matkasta, kun muu perhe matkusti ulkomaille sukuloimaan, mutta eräänä kesänä näin Facebookissa hänet pyörätuolissa perheensä mukana kaukomailla.

Ilona ei terveenä koskaan uneksunut, että voisi jättää arkiduuninsa ja olla käsityöläinen, mutta ME:n myötä se hänestä tuli.

Julia matkusti avustajan kanssa Tukholmaan ja Tiia tekno-festareille.

Kun tutustuin Meeriin, hän itki aina, mutta ensi vuonna hän matkustaa Australiaan pyörätuolin ja ystävän kanssa.   

 

Itse havahduin tänä 8. ME-kesänäni siihen, että jos olisin sairauteni alussa nähnyt valokuvat, jotka nyt julkaisen elämästäni, olisin ajatellut, että on tapahtunut ihme ja olen parantunut.  

En ole parantunut, vaan vertaisteni lailla puhkun kaikki vähäiset voimani siihen, mikä on kaikkein tärkeintä.

 

Kun olen kaiken aikaa talvisin vuoteessa ja kesällä ulkona katoksen alla ulkosohvalla, voin käyttää kaikki voimavarani siihen, mikä on minulle tärkeintä. Hurja luovuus valtaa minut tässä tilanteessa ja olen oikea pakkopidätetyn tarmon pesä.

Tänä keväänä pihamme on vallannut puutarhatilataide. Suunnittelematta ne vaan ilmaantuvat ja nivoutuvat istutuksiin. Mummun muuripadasta kiipeävät pian henkilökohtaisen avustajan tuomat keijunmekkotaimet ja jokin itse kasvattamistamme kesäkukista istahtaa maitotonkan suulle. Papan käsikäyttöinen piensiemenkylvölaite vielä viimeisillään palvelee kesäkukkalaatikoiden alustana ja ennen syksyä kyntöaura enää pilkistelee karmiinien pionien takaa. Isännän betonimylly on hiljennyt rahisemasta ja sen suuaukko tuleekin valumaan harmaan sijaan sinistä riippulobeliaa, kelloköynnöstä ja keltaista kehäkukkaa. Metallisen lastensänkymme on alettava tareta kesät talvet ulkona yrttilaatikoiden lavana. Pyörätuolissa istuessani se on sopivalla korkeudella, että voin siitä leikata, pussittaa ja pakastaa tuoreyrtit talveksi.   

 

Olen päättänyt viettää Elämäni Kesän 2024, elää ulkona ja vain välillä pistäytyä sisällä. Ensimmäiset 5 ME-kesäänihän olin sisällä, koska oireet provosoituivat niin herkästi ennen kuin täysin sisäistin niiden logiikan ja opin pysymään rasitusikkunassani. Minulla ei myöskään ollut sähköpyörätuolia eikä pyörätuoliramppia ulos, koska ne olivat vuosikautisen verisen vammaispalvelutaiston voitto.

 

Kun 4 vuotta sitten sain ylimmän vammaistuen, isäntä sanoi, että tilaa sillä itsellesi kotiin hoitoja.

Hän kai ajatteli fysioterapiaa, hierontaa, jalka- ja kasvohoitoa, intialaista päänhierontaa tai sen sellaista.

Tänä keväänä minä sitten vihdoin tilasin hoitoa itselleni.

 

Eivät timantit ole tytön paras ystävä. Tyttö himoaa multaa ja kaivinkonetta. 

 

Tilasin kaivinkoneen kuorimaan nurmikoin pois.  

 

Tilasin multaa kohopenkiksi.

 

Tilasin sinisiä punasia ruusunkukkia ja sun muuta. Olin kuullut, että esim. tietyn rotuisia koiranpentuja tavoittelevat sadat halukkaat, mutta että keltaruusut, kärhöt ja pensasmustikatkin loppuvat nenäni edestä ja tilailen niitä sieltä sun täältä niitä ylipäätään saadakseni, sitä en arvannut. Paljon on myös tapahtunut kasvinjalostuksessa sen jälkeen, kun 30 vuotta sitten perustin tämän puutarhan. Nyt on saatavilla vyöhykkeellämme kestäviä punakukkaisia omenapuita, kärhöjä, alppiruusuja ja luumupuita. Silloin ne olivat etelän elävien herkkua.

Kevät on siis ollut sähäkkää aikaa, kun on laitettu pihaa, jonka vanhojen ja uusien ystävien riemukulku toukokuusta lokakuuhun on minulle ehtymätön seurattava, kun ne vuorotellen puhkeavat kukoistukseen kukkivan roudan mailla ja sitten lakastuvat.

No homma sitten tietenkin karkasi lapasesta kuten joka kevät jokaisella puutarhahörhöllä, mutta kai ihmisellä voisi pahempiakin riippuvuuksia olla?

 

Keväällä työtä piisaisi ilman uusia istutuksiakin. Mm. monet pihan reitit on laitettava sellaiseen kuntoon, että voin täällä omatoimisesti liikkua ja selviytyä sähköpyörätuolilla, uskollisella ratsullani.

Rakennan kestävää kehitystä. Esim. kastelujärjestelmä. Avustaja laittaa sadettajan valmiiksi lähtiessään ja minä avaan sen, kun herään aamuyöllä. Teen itse niin paljon kuin pystyn, kun minulle vaan avataan reitit. Myös ruukkujen viereen tulee kasteluvettä kevyisiin maitopurkkeihin, jotka pystyn nostamaan niin, että voin kastelusta itse osin huolehtia.

 

 

Jos joku luulee, että puutarhaterapia on halvempaa kuin keskusteluterapia, katit kanssa! Näinkin puolustelen itselleni, vaikkei mitään terapeuttia ole. 

Ehkä isäntä jussiin mennessä taas puhuu minulle. Ja ehkä hän alkuun yritti olla pitkämielinen, koska itse pääsee jussiviikolla Reikkaan.

 

Itse olen vakuuttunut siitä, että vaikea-asteisen ME-potilaan on taisteltava paikastaan auringossa. Ja sitähän näinä päivinä riittää toukokuun puolivälissä 22 asteen lämmössä.

ME on tehnyt minusta rohkean elämään tässä ja nyt. Tämä syvä elämänviisaus oli kiteytynyt myös eiliselle ensimmäiselle kesävieraalleni. Reippaasti ennen vanhan kansan 10.6 -turvallisuuspäivämäärää uhmaan hallaa ja ensimmäinen kesäkukkaistutus eripunaisista pelargonioista, violeteista siniviuhkoista ja orvokeista aloitettiin.

Omat sinisievikit ja sarjasaipot odottavat sisällä vielä karaisua ulos.

 

 

Niin minusta ja MEistä tuli parvi feenikslintuja. ME-sairaus poltti tuhkaksi silloiset kuvamme tulevaisuudesta, mutta me nousimme ja loimme uudet kuvat. Ja kuten postauksen kuva kertoo, moni ME-potilas nousee tosi mustasta vedestä valkoisille siivilleen.