87 Motocrossia sähköpyörätuolilla

Pyörätuolirealitya sadekaudella.

Kun ulkona on kuivaa, tuon mukanani ulkoa sisälle syvään uurretuissa renkaissa ehkä jonkin heinän ja hiekanjyväsen.

Mutta sateen jälkeen. Multaa. Vaikka paikalla olisi toinen, joka yrittäisi harjata pyöriä puhtaaksi.

Ja ihan kunnon multakokkareita ja nurmikkoklimppejä niin kuin juuri äsken, kun ajoin juuri ajetulla nurmikolla kohoumaan, johon sähkärin iso pyörä juuttui.

Jos olisin alaraajahalvaantunut, elämä olisi sikäli parempaa, että voisin pyörätuolilla käydä keikoilla ja oopperassa, mutta kuoppaan jäisin kiinni ja toivottavasti olisi kännykkä mukana soittaa apua.

Nyt kun olen ME-moni-invalidi, en sekä ääniyliherkkyyden että olemattoman lihasrasitusintoleranssin takia voi mennä tapahtumiin.

Mutta ME-potilaana pystyn sähkäristä nousemaan sen verran, että varaan jaloille, ja samaan aikaan pyllyn alta sähkäriä taaksepäin kaasuttamaan ja tönäisemään, ettei tarvinnut apua soittaa.

Ja multapaakut lattialla ovat taas taatut. Isäntä sanoo kotiin tullessaan, että jaaha täällä on taas motocrossia ajettu. Ja että lumen tultua sitten lattiat perusteellisesti pestään.

Ulos ja puutarhaan on siis pakko päästä, siitä ei neuvotella.