96 Ein sanominen




Melkein piti itkeä liikutuksesta.


Tyttäreni kautta tutustuin taannoin silloin Suomessa asuneeseen ulkomaalaiseen nuoreen mieheen, joka kävi meillä pari kertaa ja tapasimme häntä myös Helsingissä käydessämme. 


Vaikka hän tuli maapallon toiselta kulmalta, jaoin hänen kanssaan jotain merkityksellistä. Merkitsin hänelle ehkä hyväksyvää äitihahmoa.


Hän kävi meillä viimeisen kerran juuri, kun olin ensimmäistä kuukautta vuodepotilaana 6 vuotta sitten. Kun hän muutti pois Suomesta, hän olisi halunnut vielä käydä.  Hän on maasta, joka tunnetaan edellisten sukupolvien kunnioittamisesta. Mutta korona oli juuri alkanut, pidin hyvin tiukkaa koronaeristystä emmekä ottaneet sisälle vieraita ollenkaan. En ottanut häntä vastaan.


Nyt hän on tulossa Suomessa käymään ja ehdotti, voisiko ajaa tänne Hesasta junalla 5 tuntia, käydä meillä 1-2 tuntia ja palata sitten junalla taas 5 tuntia Hesaan takaisin.


Hän on siis perehtynyt tosi hyvin ME:iin, koska ymmärtää, miten lyhyen aikaa voin olla seurassa. Voi kun suomalainen terveydenhuolto pystyisi samaan kuin ummikko, joka on lukenut ME:sta netistä. 


Mutta englanniksi keskustelu ei ole enää elämääni. Voin vielä vierasta kieltä kirjoittaa hieman, mutten enää lukea, kuunnella tai keskustella. 


Sydäntä särkee sanoa ei, mutta on pakko pitää nämä rajat. Realiteetti on, että en kerran viitsinyt olla vastaamatta vanhan ystävän puheluun ja kun hän puhui hyvin vaikeaselkoisesti, jouduin lopettamaan 10 minuutin jälkeen.


Ihmissuhteissa ME tuo eteen vaikka millaisia tilanteita.  







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

68 Oonan tarina: Lapsi ja nuori aikuinen ME-potilaana

74 ME ja henkinen väkivalta

75 Nälkään kuolevat ME-potilaat