46 Vieraita vuoden tauon jälkeen

Nähty ilmieläviä ihmisiä eka kertaa talven ja koronaeristyksen jälkeen. Meillä kävi vieraita.

Pidän riskiryhmäläisenä edelleen niin koronaeristystä, että yli 2 vuoteen ei ole meillä käynyt sisällä vieraita ihan ani harvaa poikkeustilaa lukuun ottamatta.

Nyt on muutamia puutarhakahvitteluja kesälle suunnitelmissa. On kiva, että on muutamia arkunkantajia, joita tiedän näkeväni päiviemme loppuun asti.

Toissapäivänä asetuin ulkoilemaan jo klo 13, jotta avustaja pystyi siivoamaan huoneeni. Potilastoverin neulomissa säärystimissä ja villasukissa sekä 2 vällyn alla tarkeni hyvin pirteässä 15 asteessa autotallin kuistilla veden lotistessa. Mulla on 3 ulkoilupaikkaa eri puolilla pihaa ja yksi niistä katoksen alla oleva sohva, jolla voin hyvässä asennossa lojua selkänojaa vasten. Hyvin meni 2 tunnin vierailu klo 19:ään asti. Paikalla 5 henkilöä, joten puhekuormani oli pieni. Tunnin jälkeen osallistumiseni alkoi hiipua, lähinnä kuuntelin. Minulla lyö silloin jo niin tyhjää päässä, ettei minulla ole enää sanottavaa. Kahden kesken tapaamisiin sovin vain 1/2 h aikaa, koska siinä puhumista tulee huomattavasti enemmän.

Näin mm. ihmisen, jota en aiemmin koko 5 sairausvuoteni aikana. Asioita hieman normaalistetaan sille mallille, jolla ne olivat ennen sairastumistani.

Olen kysellyt perheeltä, onko mussa havaittavissa kroonista mökkihöperyysoireyhtymää, mutta kuulemma ei. Olenkin ihmetellyt, mistä sellainen voisi kehittyä, kun itse asiassa mullahan on nyt paljon enemmän aikaa ja energiaa seurata maailmaa ja lähipiirini elämää ja ajatuksia kuin töissä ollessa. Ja kontakteja kotona ja viestein ja ääniviestein enemmän kuin koskaan. Kun tein ihmistyötä terveydenhuollon erityistyöntekijänä, vapaa-ajan kotoilin mielellään omissa ajatuksissa omissa oloissa ilman joka tasatunti oven takaa tulevaa uutta ihmistä. Sen oon kyllä tajunnu, että antoi se vuosikymmenten ihmisvirta paljon valmiuksia ja vaistoja ihmisten kohtaamiseen. Siksi kai, kun ihmisiä elämässä riittänyt, en koe kotiin sitovaa sairautta vankilana eivätkä seinät kaadu päälle kuten joku on kysynyt. Mutta koenkin ihmisten tapaamiset myös testinä esim. juuri siitä, miten helppoa on edelleen kohdata maailmallisia ihmisiä, jotka elävät toisessa todellisuudessa. Jos en vieläkään huomaa muutosta ihmisten kohtaamisessa, tuskin tulen huomaamaankaan.

Katsoin tuona vierailupäivänä vielä eläinlääkärikandeja niin eipä sit eilen tarvinnut suunnitellakaan aivotyötä. Aivot ovat jotenkin turrat. Tuntee jo kokeilemattakin, millä mallilla aivotoiminta liian kognitiivisen rasituksen jälkeen on, ettei tule tänään mitään. Ehkä huomenna.