16 Sänkyni on linnani
Uuden henkilökohtaisen avustajan kysymys havahdutti minut katsomaan tilannettani laatikkoni ulkopuolelta, ettei tämä uusi normaalini ole kovin normaalia.
”Kävitkö edellisen avustajan kanssa asiointikäynneillä? Etkö käy edes kuntoutuksessa?”
Aina, kun olen kontaktissa Maa-planeetan
ihmisiin, tapahtuu oivalluksia, kun olen itse jo vuosia sitten sopeutunut ME-planeetan olosuhteisiin. Vaikka olin selittänyt avustajalle
toimintakykyni, että vietän kaiken aikani sängyssä ja pystyn käymään vain vessassa
sähköpyörätuolilla, avustaja ei ollut kuitenkaan ymmärtänyt, että vaikea-asteisen
ME-potilaan maailma on oikeasti vain vuodepeiton maan kokoinen.
Vaikea-asteisia ME-potilaita on historiassa nimitettykin sänkytapauksiksi, vaikka toki nimitykseen on stigma kätkeytynyt.
Potilaiden energian tuotanto on niin vähäistä, että se riittää vain sängyssä
olemiseen, ja jo sängystä poistuminen heikentää toimintakykyä. Avustajan kysymyksistä havahduin taas muistamaan, että monen muun vammaisen tai pitkäaikaissairaan elämä on vaihtelevampaa.
Minulle elämä vuodepotilaana on jo ihan tavallista ja monet asiat itsestään selviä, mutta
avustaja oli luullut minun elävän näin pienissä ympyröissä koronan takia ja eristyksissä elämisen olevan minullekin vain väliaikaista. Mutta ME-potilaat elävät näin
eristyksissä aina heikon toimintakytkynsä takia, eivät vain koronan takia, ja nyt koronan myötä terveetkin saavat hieman
kosketuspintaa sairauksien vuoksi kotiin aina sidoksissa olevien elämään.
Minun piti osata katsoa kuin ulkopuolisen
silmin vaikea-asteisen ME-potilaan tilannetta selittääkseni avustajalle. Me emme mene kävelylle, metsäretkille, teatteriin, kerhoihin, treeneihin, fysioterapiaan. Se kaikki tapahtuu tässä hellan ja jääkaapin välissä.
Että jo lähtötoimet ja pukeutuminen
vaatteisiin, joilla voi mennä ihmisten ilmoille, vie yhden päivän
toimintakyvyn, Talvella kahden. Kotoa lähtemistä on tarkkaan harkittava ja näin
jäävät pois juuri kaikki muut kuin pakolliset lääkärireissut.
Että siirtymisistä pyörätuolilla
taksiin, asiointipaikkoihin ja takaisin palautuisin vasta ylihuomenna tai myöhemmin ensi viikolla.
Että asiointireissut eivät ole
vaikea-asteiselle ME-potilaalle iloa, virkistystä ja vaihtelua, koska kaikki
aktiviteetti ja ärsykkeet tuovat jälkikäteen kärsimystä, oireita ja paljon
kipua. Että ME ei ole liikuntarajoitus, joka korjaantuu menopelillä, pyörätuolilla,
vaan ME on ihan koko kehossa ja myös aivoissa.
Että rasitusintoleranssisairaudessa ei
sovi perinteinen kuntoutus, koska paradoksaalisesti ME:ssa kuntoutuskin on
toimintakykyä heikentävää rasitusta, jos se menee yli potilaan rajojen eli
rasitusikkunan. Kuntoutuksen sijasta ME-potilas ylläpitää maksimaalisen
toimintakykynsä levon ja aktiivisuuden kurinalaisella tasapainolla. Niinpä
terveydenhuollon ammattilaisten on parempi tulla vaikea-asteisen ME-potilaan
kotiin kuten suositellaankin Duodecimin Krooninen
väsymysoireyhtymä ME/CFS -suosituksessa. Minua vielä sairaammat, erittäin
vaikea-asteiset, kuljetetaan varovasti paaritaksilla välttämättömiin
terveydenhuollon tutkimuksiin. Amerikassa. Suomessa heitä ei tutkita eikä terveydenhuolto oikeastaan edes tiedä heidän olemassaolostaan eikä heidän toimintakykynsä anna myöten joutua heidän tilansa haurautta ymmärtämättömien varaan.
Vaikea-asteiset ME-potilaat elävät
pitkälti erillään muista ihmisistä, koska he eivät voi olla juurikaan samassa
tilassa perheen tai avustajan kanssa. Esteitä on monia. ME-potilailla on
aistiyliherkkyyksiä. Ääniyliherkkyyden vuoksi minunkin on suojattava korviani
Peltor-kuulosuojaimilla tavallisilta ääniltä kuten imurin suhina,
liesituuletin, vessan vetäminen, veden virtaus, toukokuinen linnunliverrys ja pahimmillaan
jopa puhe. Jotkut ME-potilaat saavat oireita myös valosta, vilisevästä kuvasta,
tuoksuista ja kosketuksesta. Myös liikaa puhuminen vaativana aivotapahtumana
tekee oireita, joten omassa rasitusikkunassa on helpompaa pysyä ikiomassa tilassa,
jossa muut ihmiset vain piipahtavat. ME-potilaalta vie myös paljon
voimia pitää pitkään istuma-asento ja lihastonus, joten hän ei pysty istumaan
tuolissa loputtomasti, vaan hänen pitää päästä helposti makuulle tarvittaessa.
Myös lihaskipujen takia sopiviin asentoihin täytyy päästä helposti.
Duodecimin Krooninen väsymysoireyhtymä ME/CFS Hyvä Käytäntö- konsensussuositus kertoo vaikea- ja erittäin vaikea-asteisesta ME:sta:
kuvituskuva https://www.mecfs.de/stockphotos/
ME-tutkija Nancy Klimas: vaikea-asteiset ME-potilaat elävät vuosia ja jopa vuosikymmeniä samassa tilassa kuin syöpä- ja AIDS-potilaat viimeiset kuukautensa.
Tämä se on varmaan vaikein ymmärtää, että jotkut oikeasti joutuvat olla koko ajan kotona neljän seinän sisällä ja energia riittää tosiaan hampaitten pesuun ja vessassa käyntiin hyvässä lykyssä. Nykyään osaa jo pelkällä vilkaisulla sanoa, pystyykö jossakin tuolissa istua vai ei. Sitä voidaan mainostaa rentouttavana ja ergonomisena ja ME-potilas katsoo, että ei hyvänen aika, eihän tuossa ole mitään tukea selälle, päälle eikä edes sivuttaistukea:)
VastaaPoista